perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kuka minä olen?

Oili-Maria, s. 1983, lähtöisin ihan läheltä Lapinläänin rajaa, sittemmin asunut vähän siellä sun täällä ja kotiutunut Lahteen kesällä 2009.

Hääräämässä lähes aina jotain, käsissä on "adhd", täysin toimetonna on vaikea olla :) Kaikenlainen näpertely mukaanlukien korujen tekemisen, askartelun, käsityöt, piirtämisen (kun vain osais!) ja kaiken mahdollisen mikä milloinkin tuntuu kivalta. 

Lapsuuden unelma-ammatteja oli eläinkaupan omistaja, koirien kasvattaja ja ylipäätään kaikki eläimiin liittyvä. Juu ei tule eläinkauppiasta ja vielä vähemmän koirankasvattajaa... Eläimet kuitenkin on pysyneet elämässä mukana ja tulevat pysymään vastaisuudessakin, tulevaisuudessa toivottavasti vielä enemmän. 
Tällä hetkellä kotia kansoittaa kahden ihmisen lisäksi koira ja neljä gerbiiliä, joista puolet on jo vähän ikääntyneempiä mutta vetreitä ja pirteitä pappoja. 

Parhaita makuja maailmassa on tuoreet kotimaiset mansikat, Ben&Jerry's Cookie Dough, omatekemä fetasalaatti ja äitin jauhelihakastike pottumuusilla. Se on tosin harvinaista herkkua, sekä välimatkan takia että myös siksi, että joku sisäinen voima tekee kipeäksi, jos syön pottuja. 

Tyyliltäni olen... öämh. Jotain sekavaa? Jotain mitä ei voi määritellä? Mieluummin kuitenkin valikoin päälleni hupparin kuin mekon, ja tennarit kuin korkkarit. Niitä tosin en juurikaan edes omista. Mukavuus ennen kaikkea. 
Välillä kuitenkin tekee mieli vähän neiteillä, ja sellasia hetkiä varten kaapista löytyy kyllä hametta ja mekkoa ja muuta härpäkettä, joita sitten täydennetään kyllä jollain vähän rouheammalla asusteella - niittilaukkua ja sen tyyliin sopivia koruja, mahdollisesti vielä niittitennaritkin. 
Minä en lokeroidu, olenko siis alternative? Jaa-a, mene ja tiedä, mutta pääasia että olen MINÄ. 

Käsillä tekemisten lisäksi luen aina kun vaan ehin, Harry Pottereista Narnian kautta suomalaisiin rikospokkareihin (Vares!), tykkään keräillä erinäisiä juttuja mutta tilanpuute tulee vastaan, ja kun vaan olis enemmän tunteja vuorokaudessa, niin pelaisin. Ja paljon. Kaikkein rakkain pelikonsoli mulle on edelleenkin PlayStation 2, haaveilin siitä kauan ja muistan kun muutamia vuosia sitten sain sen viimeinkin. Mitä väliä siitä, että on tullut jo 2 uutta? Pleikkari kakkonen on se juttu <3 
Jos vaan olen toimettomana, ja välillä vähän muutenkin, niin sitten on puhelimella pelit käynnissä. Kaikkein eniten Hayday, mutta vähän muutakin... Candy Crushiakin räplään päivittäin. Pieniä mutta addiktoivia asioita, aivan kuten kahvikin :) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!
Pysytäänhän kuitenkin asiallisella linjalla :)